Se iski kuin vesivuoto. Yllättäen ja lupia pyytämättä. Raija katsoi ulos ikkunasta ja mietti mistä kaikki vuosi sitten alkoi. Kotiin vaan etätöihin oli esimiehen käsky. Varastosta löytyi onneksi pojan vanha koulutuoli ja puisesta kukkahyllystä sai hyvän työpöydän. Nyt 12 kuukautta myöhemmin vaatekoko oli kasvanut kaksi kokoa. Polvet ja selkä kipuilivat eikä sohvahoitokaan aina auttanut. Raija painoi pizzerian numeroa. Onneksi sentään ruokahalu oli säilynyt.
Tutkimukset osoittavat, että säännöllisesti rasittavaa liikuntaa harrastavilla työntekijöillä on vuosittain selkeästi vähemmän sairaspoissaoloja kuin kevyemmin liikkuvilla. Lisäksi liikkumattomuus näkyy myös työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrässä. Lisäksi kustannuksia jokaisesta sairaspoissaolo päivästä tulee työnantajille noin 200-400 euroa. Tutkimuksien mukaan liikuntasuorituksen keston ei tarvitse olla pitkä, kunhan se on tehokas ja säännöllistä. Eli pienelläkin liikunnalla päästään tuloksiin ja vähennetään sairauspoissaoloja. Työnantajien olisikin hyvä olla valppaana ja miettiä miten voidaan päivittäin edistää työntekijöiden liikuntaa. (UKK-Instituutti, 2018)
Päivittäinen liikunta työpäivän aikana tai sen jälkeen ovat avainasemassa ehkäisemässä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Tutkimuksien mukaan terveen ihmisen tulisi harrastaa kohtuullisen paljon kuormittavaa kestävyysliikuntaa vähintään 30 minuuttia viitenä päivänä viikossa (Työterveyslaitos 2021). Omasali haluaakin auttaa niin yrityksiä kuin työntekijöitäkin toteuttamaan päivittäisen liikunnan tavoitteet tarjoamalla vaihtoehtoja liikunnan toteuttamiseen työpaikoilla ja kotona.
Kuntosaliharjoittelu on tehokas ja turvallinen harjoittelumuoto. Monipuolisella ja ammattimaisesti suunnitellulla yrityksen omalla kuntosalilla tai kuntonurkkauksella varmistetaan, että työntekijät pysyvät terveinä ja työkykyisinä. Näin saadaan myös työntekijät viihtymään ja rytmittämään työpäivää tehokkaasti. Erityisesti fyysisesti raskaassa työssä lihaskunnosta huolehtiminen korostuu, mutta myös toimistotyössä tekee hyvää erityisesti selälle ja hartiaseudulle säännöllinen liikkuminen ja lihaskunnon kasvattaminen.
Vaihtoehtoisesti yritykselle voidaan rakentaa liikunta-alue ulos. Ulkokuntosalilaitteilla voi muodostaa monipuolisen harjoittelualueen yrityksen läheisyyteen, missä lihasvoimaa pääsee kehittämään eri lihasryhmille. Omasalin tarjoamat Davidin ulkokuntoilulaitteet soveltuvat hyvin eri tasoisille liikkujille säädettävän painoyksikkönsä ansiosta. Ulos sijoitetulla ulkoliikunta-alueella saa houkuteltua työyhteisön jäsenet pitämään happihypyn työpäivän päätteeksi tai kesken työpäivää. Laadukkailla ulkokuntosalilaitteilla harjoittelu on turvallista ja helppokäyttöisyyden ansiosta ne soveltuvat työyhteisössä kaikille.
Etätyöaikana yrityksen on mahdollista tarjota työntekijöille monipuolinen liikuntaympäristö myös kotiin. Kun kontakteja on vältelty ovat ulkona liikkuminen ja kotiliikunta jääneet toisinaan työntekijän ainoiksi vaihtoehdoiksi. Omasalin kautta voidaan koota yritysten työntekijöitä varten näppärä kotiliikuntapaketti, jonka avulla huolehditaan kuntoilusta myös kotona. Paketti voi sisältää erilaisia välineitä kuten voimakuminauhoja, jumppakepin, kahvakuulan sekä jumppapallon, tasapainolaudan ja hyppynarun.
Pidetään itsestämme ja työntekijöistä huolta nyt ja tulevaisuudessa, autamme mielellämme työterveyden edistämisessä.
Työterveyslaitos. TULE-vaivoihin vaikuttavat tekijät. Osoitteessa: https://www.ttl.fi/tyontekija/tuki-liikuntaelinten-terveys/tule-vaivoihin-vaikuttavat-tekijat/. Luettu 5.3.2021.
UKK-Instituutti. Kolu, Päivi – Vasankari, Tommi. Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. UKK-Instituutti. Julkaistu 5.4.2018. Luettu 6.3.2021.
https://ukkinstituutti.fi/wp-content/uploads/2020/06/31-2018-Liikkumattomuuden-lasku-kasvaa.pdf
Viimeisimmät kommentit